maanantai 9. marraskuuta 2015

Voihan flunssa...

Moikka!

Olen ollut kohta jo 2viikkoa flunssan kourissa ja tottakai se nyt vaikuttaa opintoihin ja jaksamiseen. Talliviikolla olin sairaslomalla muutaman päivän ja tänään kävin jälleen terveydenhoitajalla ja sain ainakin kolmen päivän fyysisen rasituksen "kiellon". Meillä olisi tiistaina, eli huomenna, viimeinen ratsastustunti ennen suuntautumisien soveltuvuuskokeita ja olisi kiva päästä ratsastamaan ennen sitä. Noh.. katsoo sitä sitten huomenna. Minulla olisi montakin eri aiheista postausta tulossa, mutta ne tulevat heti kun vain saan aikaa tälle blogillekkin järjestettyä!

Sitten hieman kuvia:



Käykääpäs lukemassa mun kämppiksen Senjan blogin uusin postaus, johon pääsee tuon yllä olevan linkin kautta! Niinkuin Senjakin mainitsee postauksessaan tuosta äänestys asiasta, minäkin olisin todellatodella kiitollinen, jos kävisitte minun blogiani äänestämässä

-Emma

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kengitystä


Moikka!

Meillä on nyt ollu ensimmäisen kerran kengitystä, tunneista on jo jonkin aikaa, mutta en ole ehtinyt kirjoittamaan. Viime viikolla meillä oli nimittäin talliviikko.


Päästiin kengittämään sekä teurasjalkoja että oikeita hevosia. Opeteltiin irroittamaan kenkä ja lyömään se takaisin. Lisäksi kiinnitettiin hokkeja, vuoltiin kavioita, kotkattiin yms.


Mielestäni kengitys oli ihan super kivaa! Kengitys oli helppoa, heti kun sen oppi.


Lisäksi osa avasi teurasjalan ja katsoi mitä sisältä löytyy. Tällä välin minä ja muutama muu kengitettiin sitten Uranus.

Nyt taas tälläinen lyhkäinen ja nopea postaus... Heti kun ehdin teen taas pidemmän postauksen useilla kuvilla! Lisäksi toivon vastauksia postauksen lopussa olevaan kysymykseen, haluaisin tietää vastauksia(:

-Emma

Olettekos te koskaan kengittäneet?