perjantai 22. tammikuuta 2016

Keppisankari

Moikka!

Tällä viikolla meillä on talliviikko, niinkuin taisin jo edellisessä postauksessa mainita. Tämän talliviikon olin 3-tallissa. 


Maanantai oli ainakin minun mielestäni rankin tallipäivä koko Opistolla olo aikana. Aamulla oli ensin normaali aamutalli, joka venyi pitkäksi, jonka vuoksi aamu- ja päivätallin välinen taukokin lyheni. Päivätallin jälkeen meillä oli tekniikka ja urheilualue tunti, jonka aiheena oli karsinoiden tyhjennys. Tyhjennettiin 3-tallin 7käytävän karsinat kokonaan tyhjiksi ja pölyä oli PALJON.

Saatiin kaikki kasvoilemme kunnon turvekuorrutukset ja hengityssuojista huolimatta hengittäminen ei aina ollut helppoa.


Niinkuin osa lukijoista varmaan tietääkin, olen ollut melkein joka talliviikolla kuumeessa tai jollain muulla tavalla kipeä. Tämä viikko oli ensimmäinen viikko kun minkäänlainen flunssa ei iskenyt, mutta... Kerrankin kun minulla oli fiilikset kohdillaan kun en tullut kipeäksi ja tallikin tuntui aika helpolta, keskiviikkona tapahtui jotain mikä muuttikin fiiliksen suunnan suoraan alaspäin.

    Hain keskiviikkona päivätallissa hevosta sisään hieman kauemmasta tarhasta ja talutin hevosta normaalisti talliin, kunnes kyseinen hevonen päätti säikähtää kauempana käynnissä olevaa pysäköityä rekkaa ja hyppäsi suoraan oikean jalkapöytäni päälle. Jatkoin matkaa talliin normaalisti ja vasta tallissa kun otin hevoselta loimea päältä pois aloin tuntemaan kipua oikeassa jalassa, eikä astuminen/ painon varaaminen oikealle jalalle tuntunut enään ollenkaan mukavalta. Jatkoin kuitenkin koko keskiviikon tallit loppuu 'ontuen' ja olin jopa menossa torstaina aamutalliin, kunnes kävin puhumassa tallimestarille ja minut passitettiin takaisin asuntolalle lepäilemään. 
Terveydenhoitaja varasi minulle suoraan ajan lääkärille ja lääkäri taas pisti minut suoraan röntgeniin Forssaan.


Röntgenissä ei löytynyt murtumaa, mutta hiusmurtuma on kuulemma kuitenkin mahdollinen. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen ettei murtumaa ollut, koska hevosilla on kuitenkin hokit jaloissa ja kyllä minunkin jalkaan jälki hokista jäi. Forssasta sain mukaani uudet kaverit, kepit.


Ja kun en tietenkään Forssasta saanut mukaani mitään tukea jalkaani, enkä saikkuakaan, niin jouduin vielä toisen kerran käymään Ypäjällä lääkärissä, jotta ne sain. Lääkäri kirjoitti minulle 2viikon sairasloman/kiellon käytännön työskentelyyn, eli ensi viikon ratsastukset ja koko tämän loppu talliviikon sain unohtaa kokonaan. 
Juuri kun ajattelin, että kerrankin pääsen olemaan koko talliviikon tallissa, ilman poissaoloja. Jään saikusta huolimatta Opistolle ensi viikon keskiviikkon asti, jonka jälkeen meillä alkaakin sitten 4päivän vapaat. Ei voi muuta sanoa, kun että on mulla kyllä huono tuuri näillä talliviikoilla...

Onko muilla ollut yhtä huonoa tuuria viime aikoina tai käynyt samanlaisia tapaturmia?

-Emma

8 kommenttia:

  1. Olin ite tossa armelilla estetunnilla ja mursin käden :D leena sanokin että oli kuskannu jotain forssaan, se olit siis vissiin sä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa voi eii :( ja joo Leena mua kuskaili ympäriinsä:D

      Poista
  2. Ei onneksi murtumaa, tai muutakaan tapaturmaista. Mutta synnynnäisenä löydöksenä minulta puuttuu yksi nikama selästä :D Se vähän vaikeuttaa välillä ratsastusta.

    Käyhän vilkaisemassa minunkin blogia osoitteesta;

    www.hansaslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei tuokaan 'vaiva' varmasti aina helpolla ratsastuksen kannalta päästä... Käyn kurkkaamassa!(:

      Poista
  3. Paranemisia sulle, Emma❤. Mulle ei oo pahoja tapaturmia heppojen kanssa käynyt, korkeintaan käsi venähtänyt kun heppa on villiintynyt pellolla.

    VastaaPoista
  4. Hyvä et ei käyny sun jalalle pahemmi!:)
    Ja pitääpäs vielä kysyä että kukas siis sun nimikko heppa on siel?:D

    VastaaPoista