keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Perimel

Moikka!

''nyt ajattelin pikkuhiljaa palailla tänne blogin puolelle''.. hupsista.
Joululomani alkoi viime torstaina ja suuntasin suoraan Hämeenlinnaan lomailemaan.



Viime viikolla otettiin tallin joulukortti kuvia ja tallin omistajan lisäksi kuviin pääsi poseeraamaan tallin uusi asukas 9-vuotias torinhevos ruuna Perimel tutummin Pera, Pertsa tai Pertti. Pera on minullekkin tullut todella tutuksi, ollaan päästy tämän jättiläisen kanssa normaalin sileällä ratsastamisen lisäksi hieman aloittelemaan hyppäämistäkin, kun ei edellisessä kodissa koskaa irtohypytystä kummempaa oltu paljoa kokeiltu. Hieno jättiläinen❣



Ratsastusten lisäksi totuttelin Peran klippaamisen ihmeelliseen ja kovin jännittävään maailmaan.


Viimeaikoina mielessä on pyörinyt blogiuudistus, mutta saa nähdä mitä kehittelen. Kommentteihin saatte heitellä ajatuksia: Haluatteko että blogi pysyy vain ja ainoastaan Ypäjä/hevosaiheisena vai mahtuisiko joukkoon esimerkiksi kauneusaiheista sisältöä? Vai olisiko se liikaa? Toki aina vaihtoehtona on perustaa toinen blogi tämän lisäksi.

Hyvää Joulua kaikille!
-Emma

lauantai 19. marraskuuta 2016

TÄÄLLÄ TAAS!

Moikka!

Työssäoppimista on nyt takana 3kk, ihan hullua! Ollaan jo puolessa välissä ja olen kyllä nauttinut jokaisesta päivästä ihanien työkavereiden, niin hevosten kun ihmistenkin kanssa. Viime kirjoitus kerrasta on kulunut vähän liiankin kauan, mutta nyt ajattelin pikkuhiljaa palailla tänne blogin puolelle, kun elämä rullaa tällä hetkellä oikeastaan erittäin hyvin! Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä, mutta jos käytäisiin edes jotain tapahtumia läpi!

Tallilla pidetään siis myös ratsastusterapioita ja niihinkin olen päässyt mukaan avustamaan useammankin kerran. Kuvassa Teerisalon Alex eli tutummin Allu. Tallilla terapiakäytössä olevia hevosia on yhteensä 5. Terapia-avustajan tehtävinä minulla on ollut ihan vain hevosten kuntoonlaittoa asiakkaiden kanssa ja taluttelua.


Ratsastaminen on ollut isona osana mun työpäiviä ja lähes joka päivä jonkun hevosen olen päässyt liikuttamaan. Vasemmalla Robin Azon eli Robin, josta muistaakseni olen aiemminkin puhunut. Robinin kanssa olen päässyt menemään enemmänkin ja ollaan kyllä tämän nuoren pojan kanssa saatu paljon onnistuneita pätkiä! Robinista voisin mielelläni kertoa lisää, jos vaikka joskus saisin kuvaajan ratsastuksiin mukaan(;  Oikealla Otella eli Tellu, oikein ihana torinhevos tamma! Tämän kanssa ollaan päästy treenaamaan koulupuolta, kun tammalta löytyy ikää 17vuotta niin kokemus ja osaaminenkin on sen mukaista. On ollut mukava päästä tekemään esimerkiksi laukanvaihtoja ja raviväistöjä ilman ongelmia, hieman vaihtelua!

 Ja tässä vielä Allu, jonka kanssa olen päässyt kerran ratsastamaan, mutta Allu on tullut tutuksi niin terapioista kuin omien asiakkaiden ratsuna!



 Nytkun talvi tekee tuloaan myös klippaaminen on tullut isoksi osaksi työpäiviä. Työkavereiden kanssa ollaan päästy klippaamaan lähes kaikki tallin hevoset. Kuvassa vasemmalla Teerisalon Siru eli Siru ja Oikealla Allu.

 Tallin oma kasvatti, vuoden ikäinen tammavarsa Vapun Soma eli Soma on päässyt viime aikoina käsittelyn uhriksi ja päässyt tutustumaan hevosen elämään. Niin suitset kuin ohjasajokin on tullut tutuksi. Soma on ollut todella helppo varsa ainakin tähän mennessä. 

Tämän kaiken lisäksi olen päässyt pitämään muutamia tunteja, enimmäkseen työkavereille alkeiden opettamista, mutta myös yksi aikuisryhmä on alkanut käymään joka viikko tunneillani ainakin kerran. Kavereiden kanssa olen puhunut, että parempaa paikkaa en voisi toivoa, mukava ilmapiiri, kivat hevoset, monipuolista tekemistä ja paljon opittavaa! 

-Emma

torstai 29. syyskuuta 2016

Apu olisi tarpeen

Moikka!

Nyt kun mulla on alkanut tämä työssäoppijakso ja Opiston asiat on tavallaan jääneet tauolle, niin mun päässä pyörii aika paljon asioita blogin sisällön ja järkevyyden kannalta.

Päälimmäisenä ehkä kysymys: Pystynkö tuottamaan sellaista sisältöä, mistä joku oikeasti hyötyy/pitää?

Silloin kun tämän blogin perustin halusin blogiin tulevan sisältöä, josta Opistolle hakijat tai yleisesti kiinnostuneet saisivat tietää Opiston arjesta ja niin pois päin, koska silloin kun itselle hakeminen oli ajankohtaista aktiivisia blogeja ei oikeastaan ollut. Mutta olenko antanut kaikkeni? Onko kaikki jo kerrottu ja käsitelty?  Siltä musta oikeestaan tuntuu. 

Tuntuu, että samat asiat toistuu ja postauksista tulee tylsiä. Työssäoppi on vasta aluillaan ja oikeastaan töissä olon aikana on hyvin hyvin vaikea tuottaa minkäänlaista materiaalia, kun pääpaino on kuitenkin siinä työnteossa. Toki olen saanut kahden postauksen verran sisältöä työssäopin ensimmäiseltä viikolta, mutta kuvitellaan vaikka niin, että tekisin joka viikosta ns. koostepostauksen, niin samat asiat toistaisivat itseään. Oikeastaan joka päivä on sitä samantyylistä tallintekoa, mahdollisesti ratsastusta 1-3krt + jotain, mutta siitä 'jostain' ei saa tarpeeksi sellaista materiaalia, josta voisin edes itse pitää.

Minulle se, että kommentoitte ja tykkäätte postauksista on tärkeää ja kun olen blogin perustanut Opistolla opiskelun pohjalle niin myös se, että se kertoisi siitä itse opiskelusta olisi hyvä..

Nyt tarvitsisin siis teidän mielipiteitä ja ideoita! Millaisia postauksia, mistä aiheesta ja minkä tyylinen sisältö on teidän mielestä ollut kivointa? Kertokaa kommenteissa!

Kiitos jo etukäteen!
-Emma

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Viimeiset vastaukset

Moikka!

Kauan odotetetut viimeiset vastaukset! Kaksi aiempaa osaa on jo julkaistu: Asuminen ja Koulunkäynti. Aikaisemmin jopa jo mietin näiden toteuttamista, mutta päädyin lopulta tähän ratkaisuun... Tähän osaan olen kerännyt tai oikeastaan jättänyt vähän sekalaisemmat kysymykset. Jotenkin minusta tuntuu että olisin vastannut näihin jo, mutta en ainakaan aikaisemmista osista näitä bongannut! Kertokaahan toki jos olen, ettei turhaan pidetä täällä kaksia samoja vastauksia, heh.

Teetkö läksyt koulun jälkeen vai tauoilla?
- Yleensä koulun jälkeen.

Kuinka usein lukujärjestys muuttuu?
- Joka viikolle on oma lukujärjestyksensä.

Mitä työssäoppimiseen kuuluu?
- Puolenvuoden ajan olet ikäänkuin normaali työntekijä kyseisellä tallilla. Tallin tekoa, hevosten hoitamista, ratsastusta yms.

Millaisia luokkahuoneet ovat?
- Samankaltaisia kuin yläasteellakin, pöydät ja taulu. Mutta esimerkiksi auditoriossa on mahdollisuus saada taulupääty auki, jonka takana on käytävä, jolle saa vaikka hevosen seisomaan.

Millainen on teidän luokkahenki?
-Vaihteleva.

Missä asut työssäopin ajan?
- Isälläni.

Millainen ilmapiiri?
- Paranneltavaa olisi, mutta ihan ok.

Kenelle suosittelet? ja kenelle et?
- Suosittelen: Jos hevoset on se nro 1, et ota itseesi pienistä kritiikeistä, kestät muidenkin mielipiteet, olet valmis heräämään niiden hevosten vuoksi aamu 5-6 välissä ja painamaan tallissa ja sinulla tulisi olla motivaatio. Jos asiat ovat päin vastoin, en suosittelisi.

Mitä mieltä olet 1.vuodesta Ypäjällä?
- Käytännössä paljon vanhan kertausta, teoriassa paljon paljon uutta. Omasta mielestä 2. vuosi ja suuntautumiset ovat mukavampia, mutta hyvin sen 1. vuoden kesti!

Odotatko työssäoppia?
- Odotin ja on ollut odottamisen arvoinen.

Lempi hevosesi Ypäjältä?
- Vici.

Oletko käynyt useammin siinä ratsastuskoulussa?
- En, vain kerran.

Mikä on lempi asiasi Ypäjällä opiskelussa?
- Tämä on oikeasti todella vaikea, ehkä juuri nämä suuntautumisopinnot.

Miten heräät talliviikko aamuna?
- Vaihtelevan hyvin... n. 5.30, niin on aikaa vielä kerätä itsensä ennen nousemista.

Miltä näyttää lukujärjestyksenne?
-Esim. Tältä.


Onko koulun ruoka hyvää?
- On!!

Kuinka suuri luokka teillä on?
- n.20

Kuinka paljon jää vapaa-aikaa? Mitä teet vapaa-ajalla?
- Loppujen lopuksi aika paljon... Vapaa-ajalla olen lähinnä poikaystäväni  kanssa.

Miten helppo Ypäjälle on päästä sisään?
- Mielestäni suht helppo, jos vaan osaa käsitellä hevosta ja haastattelu sujuu hyvin.

Minkä tasoinen olit kun hait Ypäjälle?
- Varmaan joku HelppoC-B ja re90-100

Entäs ne joilla on omat hevoset, saako hevosen Ypjälle, miten käytännön järjestelyt?
- Saa Ypäjälle, mutta tottakai se maksaa ja vapaa-ajalla hevosen asiat hoidettava.

Onko sinulla suositella muita opistoblogeja?
http://senjaheppailee.blogspot.fi/
Muita edes vähän aktiivisia ei ainakaan omaan silmään ole osunut...

Miksi juuri Ypäjä?
- Johtava hevosalan oppilaitos ja oikeastaan kiinnosti vain eniten...

Jos koulun jättäisi kesken, onko siinä joku kuukauden aika vai voiko lähteä ihan suoraan? Onko koulun lopettaminen edes mahdollista?
- Tästä en tiedä... Lopettaminen on mahdollista kyllä.

Miten helposti ulkomaille pääsee työssäoppimaan?
- Jos sopiva paikka vaan löytyy niin melko helposti.

Mitä meinasit Ypäjän jälkeen?
- En sen kummemmin vielä ole päätöksiää tehnyt.

Mitä musiikkia kuuntelet?
- Todella sekalaista.. Pääosin perus Suomen TOP50 biisejä.

Biisit TOP5 sun mielestä?
- Just tällä hetkellä tykkän tosi paljon:
Ellinoora - Elefantin paino
Ellinoora - Rakkauden kesä
Sanni ft. Paperi T - Oo se kun oot
Nikke Ankara - Pahoi poikii
ALMA, Felix Jaehn - Bonfire

Lempi artisti/bändi?
- Päätellen tän hetken lemppareista niin varmaan Ellinoora...

Kuinka vanhemmat ottaa vastaan uudet?
-Riippuu ihmisestä osa ottaa hyvin, osa ei.

Siinä kaikki loputkin kysymykset, jos uusia kysymyksiä heräsi kysy kommenteissa!
-Emma

maanantai 19. syyskuuta 2016

Ratsastelua työssäoppipaikalla

Moikka!

Ensimmäinen viikko työssäoppimassa on hurahtanut ohi ja viikonlopun vapaiden jälkeen palasin tänään maanantaina hyvin mielin töihin! Ajattelin hieman päivitellä mitä minun viikkoni täällä sisältää.

Jokainen aamu alkaa hevosten ulos viennistä. Heinät jaetaan tarhoihin ennen tarhausta, mutta yleensä työkaverini hoitaa jakamisen ennen kuin tulen. Tarhaamisen jälkeen siivotaan karsinat (ja tarhat jos niitä ei ole vielä siivottu), jonka jälkeen alkaa päivän vaihtelevat tehtävät.
Minun lisäkseni on nyt ainakin toistaiseksi kaksi muutakin harjoittelijaa, joten aamutalli sujuu nopeammin ja päivälle jää enemmän muuta touhuttavaa.
Kuvassa vas. Niksu oik. Tellu
Olen mm. pitänyt muutaman tunnin toiselle harjoitellijoista, jolla ei ole kauheasti aiempaa ratsastustaustaa.

 Lisäksi olen ratsastanut joka päivä ainakin yhden hevosen enemmän tai vähemmän itsenäisesti. Vasemmalla oiken ihana 7vuotias suomenhevonen Vappu, jolla ratsastamisesta tykkäsin kovasti! Keskellä astetta pienempi suomenpienhevos tamma Siru, joka toimii terapiahevosena, mutta yllätti kokoonsa nähden suuresti. Askeleet olivat kaukana ponin tepastuksesta ja tämä vekkuli poni oli aivan innoissaan! Oikealla Trotina, jolla olen pitänyt yhden tunnin ja itsekkin käväisin selässä ratsastamassa kaikki askellajit läpi. Trotina on sellainen 'pomminvarma alkajankuljetin' ja sen kyllä huomasi. 

Vasemmalla ja keskellä pällistelee 4vuotias Robin, joka varasti mun sydämmen. Robin muistuttaa paljon aiemmin blogissa esiintynyttä Amia Harvialasta. Olen ratsastanut Robinilla nyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tallinomistaja halusi katsoa, että miten Robin liikkuu laitumelta tulon jälkeen ja hyvinhän se meni, vähän kentän laidat kummitteli, mutta muuten. Tänään koitettiin hypätä pieniä ristikoita tallinomistajan johdolla. Oikein taitavasti hieman kolistellen mentiin yli esteiden. 

Oikealla omalaatuinen Liina, jonka käytös ja ratsastettavuus on täysin päivästä kiinni. Tänään päivä oli hyvä! Liina on hyvä terapiahevonen ja käynti ja ravi ovat mukava, mutta laukka pyörii ihan eri maailmoissa, ei siitä mitään tahtia erota ja tuntuu kuin takapuoli piirtäisi ympyrää satulaan.

 Tänään sain kolmanneksi ratsuksi Suskan, joka oli oikein miellyttävä ratsastaa vaikka vähän vauhtia löytyikin.

Trotinalle väsäämäni letti


Sellaista tällä kertaa..
-Emma

maanantai 12. syyskuuta 2016

EKA PÄIVÄ

Moikka!

Tänään mulla oli ensimmäinen päivä työssäoppipaikalla! 


Työt mulla alkoi 7.30 ja heti alkuun käytiin läpi hevoset, tarhaus- ja ruokintasysteemit ja vähän muita käytäntöjä. Aamusta tarhattiin hevoset ja annettiin ruuat, jonka jälkeen aloin siivota karsinoita ja tarhoja ja lopuksi lakaisin.


Tänään mun hommiin kuului myös huopien peseminen ja vuotiaan Soma suomenhevosvarsan harjaaminen.


Normaali tallihommien lisäksi pääsin ratsastamaan! Hevoseksi sain 17vuotiaan Tellun. Tellu oli alkuun todella jäykkä ja tahmea, mutta loppua kohden parani huomattavasti! Positiivisin mielin odotan seuraavaa kertaa...


Tästä tuli nyt todella lyhyt postaus, mutta pikainen tälläinen päivittely vain!
-Emma


tiistai 30. elokuuta 2016

Heippa Opisto!

Moikka!

Tänään oli viimeinen koulupäivä ennen tätä reilun viikon mittaista lomaa, on vaikea käsittää etten lomankaan jälkeen palaa Opistolle puoleen vuoteen! Työssäoppimisemme alkaa 12.9. ja loppuu sitten ensi vuoden puolella helmikuussa. Koska työssäoppimme kestää niin kauan, jouduimme tyhjentämään asuntolamme muiden majoitustilaksi, sen näkee sitten ensi keväänä mihin meidän luokka menee asumaan, jos Rentukka onkin käytössä...


Sen kyllä tiedän, että kun Opistolle palaan niin tavaramäärä on paaaaljon pienempi!
Jotta tähän postaukseen saadaan jotain mielenkiintoista hypätään maanantai aamuun:

Maanantaina meillä oli siis kouluratsastusnäyttö: C-merkin kouluohjelma, jonka näet klikkaamalla tästä. Niinkuin jo aikaisemmin postauksessa puhuin hevosena minulla oli siis Vici (r.Da Vinci SWE). Viime viikon maanantaina (22.8?) meillä oli radan läpikäynti, jolloin tavallaan kävimme läpi näyttötilanteen, joten palataampa aluksi siihen: Verryttely aikaa oli silloinkin n.30min ja Vici toimi koko verryttelyn ajan loistavasti! Raippaa kun ei radalla saanut käyttää, niin pelkäsin, että Vici jää hitaaksi, mutta toisin kävi... Radalla Vici otti ilon irti ja päätti rikkoa laukalle vähän väliä, jonka vuoksi stressasin näyttöä todella paljon.


Näyttö: Aamu alkoi kouluradan rakennuksella, jonka jälkeen siirryttiin talliin laittamaan hevosia. Sykeröt, pintelit ja valkoinen huopa jne.. Vicistä tuli oikein hieno, vaikkakin sykeröt olivat hieman epäonnistuneet. Verkassa jätin suosiolla  raipan ihan alussa pois, että sain Vicin kunnolla eteen. Verkka meni hyvin ja sitten koitti se itse paniikin hetki, kun piti astella kouluaitojen sisälle. Radalla tiet onnistuivat melko hyvin ja siirtymisetkin askellajista toiseen tuli silloin kun piti, eikä laukkailtu missä Viciä huvitti. Rata meni kokonaisuudessaan hyvin ja olen tyytyväinen, vaikka parannettavaa olisi toki ollut. 


Estenäyttö: Rata 1
Meillä oli viimeviikolla myös estenäytön läpikäynti ja sieltä jäi oikeastaan todella hyvä fiilis ja sen vuoksi esteet ei juurikaan stressanut! Esteratsastajana tosin tämä näyttö oli muutenkin mieluisempi. Verkassa Vici tuntui tahmealta ja kulki hieman pitkänä, mutta kun päästiin hyppäämään verryttelyhyppyjä fiilis oli eri. Ensimmäiset verkkahypyt meni sujuvasti ja Vici tuntui selästäkäsin oikein hyvältä. Viimeisenä verryttelyesteenä hypättiin okseri ja hypyn jälkeen Vici sitten päätti ottaa kaiken ilon irti ja pappa päätti vetää vauhtivaihteen päälle ja kokeilla, että mites minä oikein pysyn kyydissä mukana. Tästä kuitenkin pelkällä hengästymisellä selvittiin ja pääsin miltein suoraan aloittamaan radan. Radalla oli mm. maapuomeja, 7 estettä, 10 hyppyä ja siirtymistehtäviä. Vici yllätti minut täysin ja selvittiin oikein siististi, ilman spurtteja 'maaliin' saakka. Erittäin tyytyväisenä poistuin maneesista hyvän palautteen saattelemana! Olin niin ylpeä Vicistä ja yllätin ehkä omalla tavalla itsenikin kun istunnastani ei huomauteltu, vaikka yleensä esteillä siitä sanottavaa on.

Molemmista näytöistä tuli hyväksytty, tarkempia arvioita ei vielä tiedetä.
Haikeana jätin Vicin karsinaan, olisin niin kovin halunnut jatkaa treenaamista pidemmänkin aikaa. Mutta ensi vuonna sitten toivottavasti!

Nyt suuntaan pikkuhiljaa kohti Saloa ja työssäopin alkua, kuulumisia kuulette kyllä ja jos jonkinlaisia toiveita työssäoppipostauksiin liittyen on niin kommenttia vaan!

-Emma

perjantai 19. elokuuta 2016

NHF 2016

Moikka!


Tällä viikolla olemme töissä Nuortenhevosten festivaaleilla, jotka siis alkoivat torstaina ja kestävät sunnuntaihin asti. Itse olen jälleen esteryhmässä, eli lähinnä nostelen esteitä ja rakennan ratoja muiden kanssa. Voitteko uskoa että tänään sain raahattua mukaani kameran!


 Esteryhmässä kaikki on luokkien aikana suurimmaksi osaksi istuskelua ja luokkien välissä sitten aina kasataan kiireellä seuraavan luokan rata valmiiksi. 
Kisat hypätään siis derby-kentällä ja tottakai sää vaikuttaa todella paljon siihen, että onko se työ mieleistä vai ei. Kaatosateessa kun ei ole kovin kiva istuskella, mutta tänään onneksi oli oikein kiva keli! paitsi kaikkien luokkien jälkeen saatiin rakentaa rataa osittain kaatosateessa...



Laskeskeltiin tässä tänään juuri, että jäljellä on enään 8 koulupäivää ennen työssäopin alkua! ja niihin lukeutuu vielä tämän viikonlopun kisatöiden loputkin. Pääsen enään kaksi kertaa Vicin selkään ennen ensimmäistä näyttöä ja ensiviikolla me suoritamme myös EA2 eli ensiapukurssin, EA1 meillä oli jo aiemmin. 

-Emma

maanantai 15. elokuuta 2016

Näyttöhevoset

Moikka!

Viime viikolla meille jaettiin ns. A-hevoset, joilla suoritetaan näytöt. Näytöt ovat 2-3 viikon päästä ja suoritamme siis esteillä Rata 1 ja koulussa C-merkin.

Minä sain hevosekseni ihanan puoliverisen ruunapappa Vicin (Da Vinci SWE). Vici on jo 18-vuotias, mutta erittäin ihana ja taitava.


Vicistä olen ainakin omasta mielestäni kirjoittanut ennenkin jotain, mutta aiemmin en silti Vicillä ollut montaa kertaa mennyt.
Vicillä siis treenan siis nyt kokoajan ennen alle kuukauden päästä alkavaa työssäoppia.


Vicin lisäksi pääsin tänään (15.8.) kokeilemaan Ypäjä Tocantis nimistä ruunaa, joka omaa melko isot liikkeet ja 'Antista' löytyy ratsastettavaa. Kyseinen hevonen ei ollut välttämättä ihan minun juttuni, mutta olihan sitä kiva kokeilla!

-Emma

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Vinkkejä uusille ykkösille!

Moikka!

Uudet ykköset aloittavat Opistolla tämän viikon sunnuntaina ja viime postaukseen sain kysymyksen postauksen aiheeseen liittyen. Jaan siis muutaman vinkin Opistolle tuleville tai tulevaisuudessa sinne haluaville.

Ensimmäisenä vinkkinä ja ehkä myös yhtenä tärkeimpänä: Pidä huoli vain omista asioistasi, muiden asioihin sotkeutumalla et saa aikaan mitään hyvää. Opisto on juuri sellainen paikka missä muista tai muiden mielipiteistä EI kannata välittää.

Keskity tunneilla olennaiseen. Itsekkään tähän en aina kykene, mutta edestäni olen sen löytänyt.

Tee läksyt tms. tehtävät ajallaan, ettei myöhemmälle kasaannu kauheaa listaa tekemättömiä tehtäviä, 

Tutustu rohkeasti luokkalaisiin ja muihin Opistolaisiin. Ennen kuin luokallasi alkaa muodostua ne tietyt porukat on helpompi tutustua ihmisiin ja jatkossa tulla toimeen.

Älä hanki turhia poissaoloja vaan ole motivoitunut!

Pakkaa vain tarpeellinen. Itselläni ainakin on niin paljon ylimääräistä tavaraa, että huhhuh. Muutama astia, ratsastus-/ajovarusteet(AJOLASIT!! opistolla viimeistää pakko hankkia), vaatteita, lakanat (oma petauspatja on hyvä ottaa, niin on kivempi nukkua), ruokaa ja koulutarvikkeet +kone tai kamera yms. Näillä pärjäät ainakin ensimmäiset viikot loistavasti!

Ole oma itsesi!

Kunnioita opettajia, sana kulkee opettajien välillä hyvin. Käyttäydy kunnolla!

Siinä nyt ainakin muutama vinkki teille!

Lisäksi minulta kysyttiin, että oliko minulla ikävä kotiin?
-Ei! Opistolta pääsee kuitenkin aika usein kotiin ja silloin kun opistolle pääsin niin koti-ikävä oli kaukana poissa!

Ensimmäiset viikot Opistolla:
Kaikki oli uutta ja jännää, paljon kaikkeen tutustumista ja ns. alkeiden opiskelua. Uusiin ihmisiin tutustumista ja kaveriporukoiden muodostumista. Ensimmäinen ratsastustunnilla oli super jännää ja samoin ajotunnilla! Ensimmäisillä viikoilla oppii jo paljon Opiston tavoille ja ensimmäinen talliviikko iskee todellisuuden pöytään. Vanhemmat opiskelijat ja kylänpojat tulevat juttelemaan ja tuijottelevat, mutta tottakai se on normaalia kun olette uusia kasvoja.

Ei muutakun kaikille tuleville opiskelijoille tervetuloa! ja ehkä me nähdään sitten sunnuntaina(:

-Emma

perjantai 5. elokuuta 2016

Vastaukset: Asuminen

Moikka!
Tässä teille toinen osa vastauksista! Jos haluatte viimeisen osan videona niin nyt sitä kommenttia kehiin! Rohkaistumiseen tarvitsen useammankin kuin vain muutaman kommentin, hehe.

Koska tämän postauksen aihe on asuminen, niin pitää varmaan pohjustaa ensin jonkin verran:
Minulla on siis asuntolapaikka Opistolla ja tulen hyvin toimeen asuntolalaisteni kanssa, mutta koska minulla on poikaystävä Ypäjältä niin vietän paljon aikaa hänen luonaan, joka tietenkin vaikuttaa jonkun verran vastauksiin!!

Millaiset majoitukset?
- Opistolla on useampia eri asuntoloita, rivitaloja (esim. Rentukka, jossa 4 asuntoa ja 1 asunto sisältää 4 huonetta eli tilaa on 8 ihmiselle), ns. omakoti taloja (esim. Lumme, jossa koko jakaa yhden keittiön jne., ja ainakin minun käsittääkseni Lumpeesta löytyy myös 1 hengen huone/-ita) ja muitakin löytyy. Majoitukset ovat riittävät, toki on asioita joita voisi korjata, mutta kyllä siellä hyvin pärjää.

Onko mitään sääntöjä nukkumaan menosta?
- Mitään sääntöä nukkumaan menosta ei ole, eikä kukaan tule painamaan sitä päätä tyynyyn sinun puolestasi vaan nukkumaan meno ajat ovat ihan itsestä kiinni, mutta hiljaisuus alkaa klo 22, että koko yötä ei voi rellestää oman mielensä mukaan.

Milloin yleensä menet nukkumaan koululla?
- Talliviikoilla pyrin nukkumaan ainakin sen 6-8h, vaikkakin se valvominen yleensä lähtee lapasesta kun tulee päivällä nukuttua suurin osa tauoista. Normaali viikoilla oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun uni alkaa painaa silmiä kiinni...

Tuleeko sun asuntolalaiset hyvin toimeen yhdessä? (Onko mitään riitoja yms.)
- Aikalailla joo. Toki on paljon asioita mitkä sitten kärjistyy siihen, ettei jonkun kanssa sitä yhteisymmärystä löydy ja onhan se täysin ymmärrettävää.

Onko asuminen ilmaista viikonloppuisin?
-On. Ruokaa koulu ei tarjoa, jos ei ole töissä/opiskelemassa Opistolla.

Miten asunnot jaetaan? ja ketkä tulevat mihinkin asuntoloihin?
- Alkuun vaikuttaa luokan koko, tottakai. Ykköset pistetään yleensä kuitenkin samaan paikkaan, mutta sitten jos asuntoloita vaihdellaan niin suuntautumisten yms. mukaan. Kaikki pojat asuvat yhdessä asuntolassa, Koivussa.

Onko asuntoloissa riitoja?
-Riidoista voitte päätellä itse (tämä vertauskuva EI nyt kerro juuri Rentukasta) : Kuvitelkaa 8 suurimmaksi osaksi eri elämäntavoilla ja ajatusmaailmoilla varustettua tyttöä, ainoana täysin yhdistävänä tekijänä hevoset. Kuvitelkaa, että nämä tytöt isketään yhteen asuntoon, jossa vietetään aikaa jopa ympäri kuukauden katsellen samoja naamoja ja kun esim. talliviikoilla väsymys alkaa vetää voimia alas niin myös ne hermot kiristyvät ja kaiken järjen mukaan niitä riitojakin voi syntyä... Niitä erimielisyyksiä ja riitoja voi tulla ja tuleekin ihan jokaiselle, niinkuin normaaleissakin kaveri suhteissa, ei tämä Ypäjä siitä eroa milläänlailla!

Kerro Rentukan elämästä:
- Miten muut käyttäytyy? Pääosin hyvin ja itse tykkään Rentun porukasta, huippukavereita löytänyt!

-Onko huoneesi kämppiksesi kanssa kovinkin siisti? Kyllä useimmiten. Janita pitää oman puolensa hyvin siistinä ja omani nyt ei paljoa sotkeudu...

-Yleinen järjestys? Hmm... Ei se Rentukka aina mikään siistein asumus ole, mutta siivouksesta kuitenkin huolehditaan.

- Osallistutko paljon itse esim. siivouspäivinä? Jos itse olen ollut enemmän asuntolalla ja sotkenut  niin kyllä, mutta nykyään jos vain käyn tyyliin istumassa sängylläni niin en. Omat tiskini tiskaan, jos jotain olen käyttänyt.

-Arki? Aika vaikea kuvailla... Arki koostuu kuitenkin koulun käynnistä, taukojen viettämisestä kämpillä, musiikin soittamista, syömistä ja syömistä ja syömistä, päikkäreitä ja istuskelemista. Koulun jälkeen aika moni menee omien juttujensa pariin ratsastamaan, kylille tai johonkin muualle.

Vaihdatteko asuntolaa kesän jälkeen?
- Ei. Katsoo sitten mitä tapahtuu työssäopin jälkeen.

Saako ollenkaan omaa rauhaa/tilaa Ypäjällä asuessa?
- Saa. Omaan huoneeseen ovi kiinni, niin kyllä yleensä kaverit ymmärtää, että haluaa sitten olla yksin + oman peiton alle voi aina piilotua. Tottakai uloskin voi aina lähteä tuulettamaan ajatuksiaan.

Paljon opistolla asuminen maksaa?
- 50e avainpantti ja 50e huone, mutta rahat saa takaisin jos avain ei huku ja huone on siisti ja samassa kunnossa kuin luovuttaessa.

Voiko asuntolaan vaikuttaa? Voiko sitä vaihtaa, jos ei viihdy ollenkaan?
- Kai siihen jotenkin voi, jos on hyvä peruste esim. omaan huoneeseen yms. niin kyllä Opisto yrittää järjestää. Ja kai sitä asuntolaa vaihtaakkin saa, ainakin Rentussa moni vaihtanut keskenään. Toki oma asunto kylillä on aina vaihtoehto.

Kiitos kysymyksistä!
-Emma

torstai 28. heinäkuuta 2016

Vastaukset: Koulunkäynti

Moikka!

Kysymyksiä tuli lähes 70kpl, joten en millään saa kaikkia mahtumaan yhteen postaukseen, mutta päätin jakaa kysymykset 3 kategoriaan ja laittaa kysyjien kysymykset sekaisin. Pahoittelen postauksen tekstipitoisuutta, mutta näin lomalla en vaan saa mitään kuvamateriaalia... 
Huom! Jos haluatte jonkun osan video muodossa, ilmoittakaa siitä kommenteissa, voin ja lupaan yrittää!

Milloin koulu alkaa elokuussa?
- Koulu alkaa 1.8. kisaviikon järjestelyiden merkeissä! Alkaa tämä loma uhkaavasti lähennellä loppua..

Ootko ollut tyytyväinen opetukseen?
- Olen. Opetus on pääosin monipuolista ja niin teorian- kuin käytännöntunneilla oppii paljon.

Onko opiskelu kokonaisuudessaan rankkaa? Raskaampaa kuin ylä-aste?
- Valehtelisin jos sanoisin, että ei. On aikoja jolloin opiskelu on helppoa ja mukavaa ja on aikoja kun tekisi mieli luovuttaa ja ei jaksa, joten KYLLÄ opiskelu on rankkaa, jos kouluun haluaa todella panostaa! Hevosopistoa ja ylä-astetta ei oikeastaan voi edes verrata, koulun käynti on ihan kuin eri maailmoista.

Onko teillä enää nimikkoheppoja?
- Ei ole, nimikot ovat ensimmäisenä vuonna, toki nimikon hoitoa saa jatkaa ja jos on nimikon osalta suorittamatta jotain niin hoitaminen jatkuu niin kauan kuin vaadittavat hommat on tehty.

Millainen opetus Ypäjällä on?
-Opetuksesta on varmaan monia mielipiteitä, mutta itse olen tykännyt. Opiskelu on aika vapaata ja itsestä kiinni. Suurimmalla osalla tunneista esim. kirjoittaminen ei ole pakollista, mutta edestään löytää, jos tunneilla ei kirjoita eikä kuuntele. Kokemuksella.

Millaisia opettajia? Ovatko mukavia?
- Opettajat ovat hyviä ja mukavia, jos heille on mukavia ja osaa käyttäytyä.

Onko tunnit hyviä?
- Ratsastustunnit vaiko teoria/käytännöntunnit, joka tapauksessa molemmista olen itse tykännyt. Toki aiheesta riippuen.

Kuinka paljon teoriaa/käytäntöä viikossa?
- Vaikea sanoa mitään määrää. Joillain viikoilla on pelkästään teoriaopintoja ja esimerkiksi talliviikot ovat pelkkää käytäntöä. Joskus viikoilla on molempia.

Ratsastatteko samoilla vai eri hevosilla?
- Alkuun hevoset voivat vaihtua kokoajan, mutta suuntautuessa saadaan A-hevoset, joilla sitten pyritään menemään kokoajan.

Miten talliviikot jaetaan, että kuka on missäkin tallissa jne.?
- Tavasta en tiedä, mutta arpomalla varmaan. Tosin tallivaihtojakin  on keskenään jotkut tehneet. Suuntautumisten jälkeen pitkälti suuntautumisryhmissä.

Kuinka monta tuntia teillä on teoriajaksossa per päivä?
- Perus päivä kestää 08.00-16.30, joka sisältää 4 oppituntia. Yksi tunti kestää aina 1,5h, mutta poikkeuksia on.

Kuinka usein teillä on ratsastustunteja?
- Alussa meillä oli n.1-2 tuntia viikossa, jos sitäkään. Suuntaumisryhmästä riippuen n-0-5 kertaa viikossa.

Kuinka usein teillä on talliviikko?
- N. 2-4 viikon välein.

Onko teillä teoriajaksolla myös hevostenhoitoa?
- On.

Mitä aineita teillä on koulussa?
- https://emma-heinonen.blogspot.fi/2016/03/hevosopistolla-opiskelusta.html

Tunnetko ketään, kuka suorittaa kaksois- tai kolmoistutkintoa? Onko heillä ollenkaan ns. vapaa-aikaa vai tekevätkö he yötä myöten koulutehtäviä?

-En oikeastaan, mutta kuvittelisin ja uskon että kyllä heilläkin sitä vapaa-aikaa on. 

Missä vaiheessa hevosenhoitaja linjalla suuntaudutaan? 
- Me suuntauduttiin osittain n. puolessa välissä 1.vuotta. Suuntautumisryhmiin jakaudutaan täysin kun 2.vuosi alkaa.

Kuinka vaikeasti/helposti omalle linjalle pääsee?
- Riippuu linjasta. Rempalle (=ratsuhevosen peruskoulutus) on ehkä vaikein päästä, mutta esim. raville pääsee käsittääkseni helposti.

Saako itse vaikuttaa mille linjalle joutuu, jos ei pääse haluamalleen?
- Saa.

Kuinka pitkiä koulupäivät ovat?
- Talliviikoilla 6-n.19, teoriaviikoilla normaalipäivä 8-16.30. Toki noihin aikoihin lukeutuu myös tauot.

Onko talliviikoilla koulua? 
- Ei yleensä, mutta voi olla.

Mitä rempalla pitää osata?

- Kysyin tätä ihan remppalaiselta: Pitää osata hallita hevonen, istunta, hoitamiset yms. Kouluratsastuksessa HeB ja esteillä n. 80-90cm. (Kiitos Senja!)

Rempalla on pääsykokeet, joihin kannattaa osallistua vaikkei niin varma pääsystään olisi!

Millä linjalla on eniten ratsastusta, entä vähiten?
-Ratsastusta on eniten rempalla ja hhp:llä ja sitten taas vähiten ravilla ja kengityspuolella.

Oletko oppinut ratsastustunneilla?
- Jotain joo.

Kiitos kaikille super paljon kysymyksistä, jotka nyt tähän ensimmäiseen osioon pääsivät!

-Emma

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sami

Moikka!

Kävin viime viikon keskiviikkona (20.7.) pitkästä aikaa Harvialan Hevostilalla ottamassa irtotunnin.
Olin aivan innoissani menossa ja elin siinä toivossa, että pääsisin menemään Amilla, josta olen ennenkin puhunut täällä. Amin kanssa hommat jäi kuitenkin vain rapsutusten tasolle...

Ami
... kun sainkin ratsukseni juuri Harvialaan saapuneen Samin. Ennen kuin järkytytte minun pitää varmaan kertoa hieman Samin taustaa.
Sami on siis ratsastuksenopettajamme arviolta 19-vuotias, joskus nuoruudessaan myös 110cm ratoja kisannut ruuna. Ennen Harvialaan tuloa Sami oli ollut laitumella ja ilmeisesti jokin ori oli hyökännyt kimppuun, joka selittää kaikki nuo kamalat ruhjeet. Lisäksi Sami oli erittäin laiha, joka taas johtuu aiemmin olleista madoista.


Sami oli hoitaessa todella eloisa ja mukava. Ratsastaessa Sami oli alkuun todella vino ja tuppasi oikomaan kavereiden perässä, mutta loppua kohden saatiin hyvin onnistuneita pätkiä ja saatiin jopa kehuja! 

Lomani alkaa olemaan lopuillaan, mutta koitan nyt kun on vielä aikaa saada kysymyspostaukseen vastailuita aikaiseksi. Kiitos kaikille kysymyksistä!

-Emma

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kysymyksiä Ypäjästä, kiitos.

Moikka!

Päätin nyt tehdä uuden kysymyspostauksen kun ensimmäisestä on jo jonkin aikaa.
Eli yksinkertaisesti jos sinulla on jotain kysyttävää Ypäjän Hevosopistosta, ratsastus harrastuksestani tai yleisesti minusta (järjen rajoissa) niin kommentoi kysymyksesi alas!

Aikaa kyselemiseen on 24.7.2016 saakka, jonka jälkeen alan kirjoittamaan postausta.

Kiitos kysymyksistäsi jo etukäteen!
-Emma

torstai 7. heinäkuuta 2016

Jatka lausetta

http://jalustin.net/postaushaaste/jatka-lausetta/
Moikka!
Aluksi pahoittelen pientä fonttia, mutta minulla on nyt pieniä ongelmia, joten koittakaa kestää.

Jalustin.netin uusi haaste 'Jatka lausetta' ja samalla saatte vanhoja kuvia (toivottavasti näistä ei täällä vielä mikään ole).

Lempi askellajini on laukka tai oikein mukava ja hyvin sujuva ravi. Toki tämäkin on aina niin hevoskohtaista, että mikä on mukavin.

Vemppu

Lähestyessäni estettä mietin aika paljon omaa istuntaani, varsinkin kantapäitä ja tottakai tulevaa estettä.

r.Rokki-Mikki 'Hessu' ja vuosi varmaan 2013

Tallilla pelkää hiiriä ja rottia.


Hevosmaailmassa en ymmärrä sitä, että miksi jotkut hevoset pitää hukkuttaa varusteisiin, joita ne eivät todellisuudessa tarvitse tai esimerkiksi liian vahvat kuolaimet, vaikka hevonen selviäisi vähemmälläkin todella hyvin... Ainakin itse olen kyseistä paljon nähnyt.


Unelmieni hevonen olisi säkäkorkeudeltaan 160-180 estepainoitteinen ruuna tai tamma, mutta silti koulupuolenkin hallitseva. Unelma hevoseni tulisi olla kilpailukykyinen, jotta pääsisi kisaamaankin. Ylipäätään vain sellainen, jonka kanssa minä löytäisin sen yhteisen sävelen niin ratsastaessa kuin hoitaessa yms.

r.Lekun Viki 'Leksa' vuosi 2014

En pidä hevosista, jotka ovat ratsastaessa liian itsestään selvyyksiä, mutta jarrut pitää silti löytyä.

r.Ampiir 'Ami' vuosi 2015 (?)

Hevosenhoitaja on ammatti, johon opiskelen. 


Loolo

Jos taivaalta tulee vettä kaatamalla, ja minulla on tunti kentällä harvoin edes laitan sadetakkia, varsinkaan jos on muuten lämmin. Usein on tullut ratsasteltua kaatosateessakin.




Vahvuuksiini ratsastajana kuuluvat muun muassa ryhti... tai siitä ainakin olen kehuja saanut.


Jos olen yksin tallilla, kun sähköt menevät, niin jatkan normaalisti, ellei toisenlaisia ohjeita anneta. Tälläistä tilannetta ei ainakaan muistaakseni ole koskaan käynyt.


Ratsastusleirit kuuluvat kesään. Itse monena kesänä ollut tavalla tai toisella mukana järjestämässä/itse leiriläisenä. Ihan harmittaa kun tänä kesänä en töihin leireille päässyt.

vuosi 2012 ensimmäiset kisat mihin koskaan osallistuin, nämäkin toki vain leirikisat ja estekorkeus on huima!
Hevosena Hessu


Leikkituntien idea on tuoda vaihtelua niihin normaaleihin koulu- tai estetunteihin.


Maastoilu on parhaimmillaan täynnä vauhtia ja hyvää fiilistä.



Aina, kun putoan nousen ylös ja kipuan takasin selkään, jos ei pahemmin käy. Tähän postauksen loppuu fakta: Olen oikeastaan tippunut vain kerran tässä yli 6 vuoden aikana joten tähän oli hieman vaikea vastata.

-Emma