tiistai 28. marraskuuta 2017

TJ3

Moikka!

Minun pitäisi aloittaa varmaan tämäkin postaus pahoittelemalla sitä kuinka kauan edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa, mutta niin en aio tällä kertaa tehdä sillä päätin kesälomilta palaamisen jälkeen keskittyä vain ja ainoastaan koulun loppuun suorittamiseen. Aikaa on kulunut paljon ja siinä ajassa on myös ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Nyt valmistuminen häämöttää kuitenkin kolmen päivän päässä (1.12.) ja kaikki opinnot ovat oikeastaan suoritettu, huomenna suoritettavaan yritystoiminnan näyttöä lukuunottamatta.


Ratsastuksen loppunäytöt, joista jo aikaisemminkin olen tänne aikoja sitten kirjoittanut on nyt vihdoin suoritettu ja pitkään jatkuneiden hevosongelmien jälkeen sain kun sainkin loppujen lopuksi molemmat näytöt suoritetuksi Antilla. Molemmat näytöt (rata 2 ja kn special) sujuivat hyvin ja tällä hetkellä fiilis on sanoin kuvailemattoman hyvä.


Näyttöjen lisäksi sain vihdosta viimein kauan vaivanneen nahkariimunkin valmiiksi, niin ei jää sitten valmistuminen siitäkään kiinni.


Niinkun jo alussa sanoin kaikki opinnot ovat nyt periaatteessa suoritettu ja nyt vain sitten odotellaan perjantaita ja sitä millaisen todistuksen kanssa lähden matkustamaan kohti kotia. Blogin kohtalo on oikeastaan vielä kysymysmerkin takana, valmistumisen jälkeen tulee luultavasti ainakin vielä yksi postaus, jonka jälkeen blogi joko vaipuu hiljaisuuteen ja jää vain luettavaksi tai jatkaa toimintaansa jossain muodossa.

Jos teillä (mikäli joku tämän vielä lukee) nyt on jotain kysymyksiä Hevosopistolla opiskelusta niin vastaisin niihin mielelläni. 


-Emma

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Lomailija

Moikka!

Uukkari ja Ypäjä Ilari
Hupsista, taas on vierähtänyt viime postauksesta aikaa. Viimeksi jännättiin tulevia näyttöjä, mutta nyt ne ovat jo kaukana takana päin. Kävin napsimassa laitumilta kuvia, joten ne kuvat saakoon kuvittaa tämän postauksen.

Ypäjä Heila
Näytöistä voisin näin alkuun hieman kertoa. Tosiaankin tuossa viime postauksessa kerroin kuinka hevoseni vaihtui Anttin ja sen kanssa oli tarkoitus suorittaa K.N. Special ja rata 2. Estenäytöstä pääsimme läpi, vaikka ratsastaja oli aivan hukassa eikä osannut oikein ratsastaa... Katsotaan sitten syksyllä haluanko estenäytön uusia, vielä paremman numeron toivossa. Koulunäyttöön olin menossa paljon paremmin mielin hyvien treenien jäljiltä, mutta Antti olikin ollut sitten edellisenä iltana epäpuhdas ratsastuskoulun tunnilla, joten koulunäyttö jäi meidän osaltamme suorittamatta. Eli toisin sanoen suoritan koulunäytön vasta syksyllä, kun enään ennen kesää ei ehditty.

Ypäjä Eila
Lomaa meillä oli ensin viikko 25 ja nyt 3.7. alkoi pidempi loma. Koululle palaamme 31.7. talliviikolle.

Bessie
Ennen lomaa olimme taas töissä niin Finnderbyssä kuin kisaviikollakin. Tänäkin vuonna pääsin töihin esteryhmään. Viime vuoden Finnderby postaus: http://emma-heinonen.blogspot.fi/2016/07/finnderby-2016.html 

Ja on se kyllä hienoa päästä järjestämään niin isoja tapahtumia ja nähdä aivan uskomattoman hienoja hevosia. Tänä vuonna kaikki sujui jo paljon helpommin kun kaikki tehtävät olivat muistissa viime vuodelta.

Ypäjä Aino
Bessie
Ensimmäisen loma viikon jälkeen palasimme Ypäjälle avustajiksi ravileirille. Näin ratsuihmisenä voin sanoa, että opin itse varmaan enemmän kuin leiriläiset, koska kaikki kilpajutut olivat minulle aivan uusia. Ravileiri oli jaettu kolmeen eri osaan: hevosiin, poneihin ja poni korttikurssiin. Itse pääsin avustamaan korttikurssille. Avustajan tehtävänä oli lähinnä valvoa/tarvittaessa auttaa valjastamisessa, päästää ponit irti kun kuski oli kyydissä, vahtia aamutallia ja vaihdella numeroita volttausharjoituksissa. Lisäksi pääsimme mukaan järjestämään iltaohjelmaa.

Ypäjä Eila
Eilan haukkotelu kuvaan on hyvä lopettaa tämä kuulumispostaus ja jatkaa lomailua.

-Emma


torstai 11. toukokuuta 2017

Näytöt lähenevät

Moikka!

Viime aikoina meillä on ollut niin paljon kaikkea, että taas aikaa on vierähtänyt viime postauksen jälkeen. Ajattelin kuitenkin tulla hieman päivittelemään, sillä nyt tämän viikon ja ensi viikon aikana suoritamme suuntautumislinjamme loppunäyttöjä. 

Tällä viikolla suoritimme kaverini Janitan kanssa ''Harrastepalveluiden tuottamisen''- näytön, eli toisinsanoen vedimme maaston ja saimme siitä arvioinnin. Alueena maastonäytössä toimii Hevosopiston hevosreitit ja asiakkaina muut opiskeliat. Näytössä on siis yhtäaikaa kaksi tekijää, toinen on keularatsastajana  ja toinen on jonon perällä. Meillä näyttö meni hyvin ja hyväksytysti ja saimme paljon positiivista palautetta.


(Kuvat eivät ole maastonäytöstä)

Kirjoitin aikaisemmin postauksen Päivittelyä, jossa puhuin vähän tulevista ratsastuksen näytöistä. Rata 2 ja Helppo B K.N. Special olisi tosiaan edessä sitten ensi viikolla ja totta puhuen jännittää aivan törkeän paljon ja siihen on syynsäkkin. 
Tuossa päivittely postauksessa kerroinkin, että hevoseksi minulle valikoitui Omora, mutta tilanne hieman muuttui kun opettajamme päätti vaihdella hevosiamme...

...ja Omora vaihtuikin Anttiin.


En muista olenko aikaisemmin Antista blogissa mitään maininnut, mutta Antti eli Ypäjä Tocantins on iso 13-vuotias FWB ruuna. Antilla en ollut aiemmin mennyt kuin kerran ja siitäkin kerrasta oli jäänyt vähän huonot fiilikset. Antilla on isot ja hienot liikkeet ja Anttihan on muuten tänä vuonna valittu Hevosopiston ''Vuoden opetushevonen''. Antin kanssa koulupuolella olemme jonkun verran löytäneet sitä yhteistä säveltä ja olen jopa tykästynyt Antin isohkoihin liikkeisiin, jonka vuoksi koulunäyttöön menen pienemmällä stressillä, koska jollain tavalla luotan siihen. 

Olen aina sanonut olevani enemmän esteratsastaja, jos minulta on kysytty, mutta Opiston vähäisten estetuntien myötä olen pikkuhiljaa hukannut sitä tatsia esteillä. Varsinkin Antti, jolla on isohkot hypyt ja todella varovainen hyppytyyli on hieman tuottanut minulle hankaluuksi ja myöskin epäilyksiä näytöstä.  Olen päässyt hyppäämään Antin kanssa vain kaksi kertaa, eivätkä nekään ole ihan menneet niinkuin elokuvissa. Tuntuu, että esteillä olen koko hevosen kanssa ihan eri planeetalla enkä jotenkin vain löydä niitä oikeita nappuloita Antin ratsastamiseen, mutta viellä ensi maanantaina siihen on mahdollisuus kun on viimeiset treenit ennen näyttöä. 

Nyt ei auta enään muutakuin toivoa, että saamme tasaiset suoritukset ja hyvät radat niin este- kuin koulunäytössä!

-Emma



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Messuilut messuiltu

Moikka!

Viime postauksesta on taas vierähtänyt tovi, tuntuu että aloitan nykyään jokaisen postauksen pahoittelemalla postausten välissä kulunutta aikaa, mutta en jaksa ottaa turhaa stressiä blogin pyörittämisestä koulun lisäksi. Niin kuin viime postauksessa taisin jo mainita, olimme siis esiintymässä Tampereella Hevoset- messuilla suuntautumisryhmän kanssa.


Meidän luokka esiintyi Hevoset Kaivarissa -lavalla molempina päivinä. Aiheena meillä oli Hevosopistolla opiskeleminen ja kerroimme sekä aikuis- että nuorisopuolen opiskelumahdollisuuksista, vaikka yleisöä ei juurikaan ollut oli se silti hienoa olla osa niinkin isoa tapahtumaa. Itse esiinnyin ainoastaan sunnuntain esityksessä, sillä mikkejä oli vain kaksi.

Oman esityksen lisäksi olimme osana Hevosopiston ''Suomenhevosen tarina'' esitystä lauantaina. Pääsimme luokkamme kanssa 'rekvisiitaksi' eli maalaisiksi. Ja tottakai esityksien lisäksi autoimme Hevosopistolta tulleiden hevosten hoidossa ja kuntoonlaitossa.

(Ja jos jotakuta kiinnostaa: Suomenhevosen tarina (lauantain livessä n. 8tunnin kohdalla), niinkuin muutkin Hankkija-areenan esitykset löytyy muuten YouTubesta kun kirjoittaa hakuun vaikka ''Hevoset 2017 messut'' )

Kuva otettu facebookista Hevoset-messut tapahtuma sivulta.
Messut oli kokonaisuudessaan ihana kokemus näin esiintyjänkin näkökulmasta!

-Emma 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Päivittelyä

Moikka!

Viime postauksesta on vierähtänyt yli kuukausi ja tämä blogin hiljaisuus on johtunut ihan täysin siitä, että pitkien päivien jälkeen en ole saanut aikaiseksi mitään. Nyt kuitenkin käydään läpi vähän mitä on mahtunut tähän kuluneeseen kuukauteen.

Palasimme luokkalaisteni kanssa Ypäjälle 5.3. ja heti 6.päivä alkoi koulu. Ensimmäinen viikko meni pitkälti rutiineista kiinni saamiseen ja siihe opistoarkeen tottumiseen puolen vuoden 'loman' jälkeen. 

Puolen vuoden aikana monet asiat ovat muuttuneet ja yksi suurimmista muutoksista on tallivuorot.
Ennenhän tallit suoritettiin viikoittain aina pääosin yhden luokan voimin, mutta nykyään talliviikot ovat muuttuneet tallivuoroiksi. Tallivuorot ainakin meidän luokan osalta tarkoittaa sitä, että normaalin koulun ohella tehdään aamu-/päivä-/iltatalleja. Koska tallissa on porukkaa muiltakin luokilta meidän luokalta on aina yksi henkilö/tallivuoro, eli jokainen tekee viikossa 1-2 tallivuoroa. (En nyt tiedä osasinko selittää oikein, mutta jos jotain kiinnostaa tarkemmin niin pistä ihmeessä kommentti niin yritän kertoa paremmin!)

Koska olemme tällä hetkellä koulun 'vanhimmat' hhp:t meille kuuluu normaalin koulussa+tallissa käynnin lisäksi myös ratsastuskoulu vuorot. Eli jos joku ei tiennyt Ypäjällä toimii ratsastuskoulu, jossa opiskeliat+tottakai henkilökunta pyörittävät iltatunteja, meidän hhp:iden tehtäviin kuuluu tenava- ja alkeiskursseilla avustaminen lähes joka ilta, mutta tämäkin tehdään aina 2hengen vuoroissa.

Pikkuhiljaa alkaa olemaan myös tähtäimessä loppuratsastusnäytöt, jonka takia olemme päässeet ratsastamaan lähes joka päivä! Saimme tietoon alustavat näyttöhevoset (mahdollisuus muutoksiin) sekä meidän ratsastettavat 2-tallin tammat. 

2-tallin tammat eli luonnonvarakeskuksen (Luke) tammat ovat siis enemmän tai vähemmän puskaratsuja, osa raviuralla aikoinaan siipiään kokeilleita ja osa esimerkiksi siitostammoina toimineita. Tottakai tammojen joukosta löytyy niitä osaavia, jotka taitavat laukannostot, väistöt ja ties mitä, mutta osalle ravin löytäminen tai käsissä pysyminenkin on pienen työn takana. Osa tammoista on jo kovin iäkkäitäkin.


Minulle tammoista valikoitui Vanaja, viime vuonna varsonut, aikoinaan ratsukoulutuksen käynyt ja raviuraakin kokeillut 11-vuotias suomenhevonen. Vanajalta löytyisi vauhtia vaikka muille jakaa, mutta perusluonteeltaan tämä tamma on oikein kiltti, vaikka vauhti välillä yltyykin liian kovaksi. Alkuun emme päässeet ravaamaan edes ympyrää ongelmitta, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet rentoutumaan ja ravaamaan pidempiäkin matkoja. Laukkaa emme vielä toistaiseksi kokeile, mutta sekin vielä jonain päivänä.

Näyttöhevoset puolestaan ovat ne joilla on enemmän merkitystä. Ratsastuksen loppunäytöissä pitäisi kyseisen hevosen kanssa pystyä suorittamaan esteillä Rata2 ja koulussa K.N Special. 


Näyttöhevoseksi sain ihanan, jo ennestään tutun Omoran. Omora on jo 21-vuotias vanha mamma, mutta virtaa ja intoa löytyy. Varsinkin esteillä tämä tamma nauttii ja syttyy ihan eri tavalla! Omoralla olen mennyt nyt jokaisen tunnin siitä asti kun koululle palasin ja olen kyllä tykännyt ja uskon että tästä tulee vielä hyvä!

Onko teistä muuten joku tulossa Tampereen Hevosmessuille? 
Kertokaa ihmeessä kommenteissa!

IHAN HULLUA!
 Se on meinaan sellainen juttu, että minä ja muut luokkalaiseni esiinnytään molempina päivinä A-hallin ohjelmalavalla ja mahdollisesti osallistutaan muihinkin Hevosopiston juttuihin. JA erityisesti jos opiskelu Ypäjällä kiinnostaa niin kannattaa tulla kuuntelemaan meidän höpöttelyjä!

-Emma

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

ATM SUOSIKIT

Moikka!

Koska en tule ikinä kykenemään joka kuukausittaisiin suosikkeihin, syynä yksin kertaisesti se, että suosikit/käyttämäni tuotteet eivät vain vaihdu niin usein. Päätin kuitenkin nyt käydä läpi hiukan viime aikaisia tuote ja musiikkilemppareita!

Aloitetaan kuitenkin niillä kauneussuosikeilla:


Victoria's Secret Scented Body Mist
Noir Tease

Tämä kyseinen tuoksu eroaa ainakin mun mielestä niistä hitti body mist:eistä jonkin verran, tuoksu on voimakkaampi ja kestää pidempään. Oikeastaan tämä on pysynyt suosikkinani jo ainakin vuoden. Suosittelen ainakin testaamaan, jos eteen sattuu.


NYX Micro Brow Pencil
Ash Brown

Käytin todella pitkään kulmiini sellaisia perus 'puisia' kulmakyniä, mutta jossain kohtaa en ollut löytävinäni enään juuri minun kulmilleni sopivaa sävyä, vaikka niitä varmasti oli. Päädyin sitten loppujenlopuksi vaihtamaan pois siitä tutusta ja turvallisesta värityskynä mallista ja löysin tämän. Itse ainakin pidän varsinkin tuotteen helppoudesta-- tätä 'kynää' ei tarvitse terottaa ja kulmaharjakin kulkeutuu samassa paketissa mukana. Tuote levittyy hyvin ja aikaan saa luonnollisen lopputuloksen, eikä hintakaan ole kuin n. 10€. +kulmageeli päälle (itsellä nyt sattuu olemaan tuo Lorea'l:in).


Schwarzkopf Color Refresher
for cool blonds

En koe olevani blondi, mutta punaisesta blondauksen jälkeen hiuksistani jäi hieman keltaiset ja tällä olen kyllä mukavasti saanut taitettua oranssihtavaa keltaisuutta pois, edes vähän, ja jos ei muuta niin ainakin tällä saa kampaamon tuoksun ja ihanan tuntuiset hiuksen! Muita tämän kaltaisia tuotteita en ollut koskaan ennen testannut ja ostin tämänkin vain testiin ja tykästyin helppouteen.
Vaahto levitetään suihkussa shampoon jälkeen ja huuhdellaan hetken kuluttua pois.


Invisi Bobble

Nyt en tiedä kuinka myöhässä näiden kanssa tulen, mutta näihin olen joka tapauksessa vasta hiljattain tutustunut ja tykästynyt. Eniten näissä viehättää se, että ponnarista tulee hiukan ilmavampi eikä ponnaria pois ottaessa tarvitse taistella kiinni jääneiden hiusten kanssa.

Sitten muihin suosittekeihin:


Kalenteri

En IKINÄ ole osannut käyttää kalenteria, mutta sellainen on ollut ihan aina pakko saada. Nyt kuitenkin minulle on alkanut kertymään sen verran muistettavia asioita ja aikatauluja, että tästä on ollut hyötyä ja paljon! Lisäksi vielä jos kalenteri näyttää noin hyvältä jo päälle päin, niin eihän sitä voi jättää käyttämättä..


Kuulokkeet

Nyt on pakko sanoa, etten tiedä mitkä kuulokkeet nämä ovat, mutta entisenä nappikuuloke- ihmisenä voin kertoa, että nämä (vaikka hinta oli n. 10€) ovat mullistaneet minun musiikin kuuntelun. Nämä pysyy korvilla, eristää ulkopuolisen melun ja toistaa jopa musiikin hyvin!


Biisilemppareita tässä lähi aikoina on ollut todella monia ja niistä sen enempää kertomatta listaan ne tähän alas ja jos joku ei ole ennestään just sulle tuttu niin suosittelen kuuntelemaan. Musiikin suhteen itse menen yleensä niiden suomalaisten kärkihittejen mukana, mutta muutamia poikkeuksiakin aina löytyy.

PistePiste - Viljaa

Sini Yasemin - Mun kaa

Ed Sheeran - Castle on the Hill

Mikael Gabriel, Isac Elliot - Liikaa sussa kii

-Emma


lauantai 11. helmikuuta 2017

Niksutin

Moikka!

Viikko sitten kirjoittelin postauksen, jossa ratsastin Vikkellä ja kerrankin jopa kuvien kera pystyin kyseisen ratsastuspostauksen toteuttamaan. Nyt kun taas yksi kiireinen työviikko on takana ajattelin väsätä toisenkin samanlaisen. Tarkoituksena oli viikon aikana kirjoittaa valmiiksi useampikin ei heppa-aiheinen postaus, mutta ne nyt vähän jäi.


Tällä kertaa otin alleni Niksun, oikealta nimeltään Strelizia Nicolai. Niksu on 15-vuotias ratsuponi ruuna, jonka kanssa olen päässyt ratsastelemaan enemmänkin. Niksu on aika vahva suustaan, mutta muuten oikeinkin toimiva ja mukava kaveri. Yleensä olen tykännyt mennä Niksulla kannuksien kanssa, koska se tulee paljon reaktiivisemmaksi ja paremmin avuille, mutta tällä kertaa jouduin jättämään kannukset pois kun pakkanen oli tuonut Niksulle vähän enemmän virtaa ja Niksu alkoi tuntua jo vähän liiankin reaktiiviselta.


Niksu aukoo todella helposti suutaan, jos ratsastaja pyrkii tuntumalle. Olen hiljalleen löytänyt vähän niitä oikeita nappuloita Niksun ratsastukseen oikein, mutta paljon on vielä hakusessa. Ratsastimme tällä kyseisellä kerralla vähän lyhyemmän ajan, joten alkuun keskityin vain hevosen suoruuteen ja hyvälle tuntumalle saamiseen.


Alkuverryttelyn jälkeen sain jonkinlaisen hyvän fiiliksen hevoseen ja tyydyin siihen, jonka jälkeen aloin tekemään erilaisia kiemuroita ja suoralla uralla lisäilin ravia ja välillä väistin hiukan takapäätä uralta pois.



Laukassa annoin aluksi mennä vähän pidempänä. Niksussa yksi parhaimmista puolista on laukan säädeltävyys, Niksun saa laukkaamaan todellatodella pientä terävää laukkaa ja sitä saa myös venytettyä todella pitkäksi. Venyttelyn jälkeen päädyin ottamaan jalustimet pois ja jatkoin laukkailua niin.



Laukan jälkeen Niksu jäi vähän pitkäksi ja ylös, mutta jatkoin ilman jalustimia ravailua. Niksulla kaikki askellajit ovat mukavan tasasia ja ainakin minun takapuoleni alle hyvin sopivia. Reidetkin pääsee vähän edes koetukselle Niksun kapeuden vuoksi, kyseessä ei meinaan ole todellakaan leveäselkäinen hevonen.

   

Pienet väistöpätkät saatiin myöskin aikaiseksi, ensin käynnissä, sitten ravissa ja jopa lopussa laukkaväistöäkin saatiin muutamia askeleita.



Niksun kanssa olen aina tykännyt mennä, joka kerta olen löytänyt jonkun uuden tavan saada paremmin kuulolle ja toimivaksi. Kyllä tätäkin tulee ikävä, kun tämä työssäoppi loppuu, nyyh.


Ennen loppuraveja työskentelin vielä hetken käynnissä niin kauan kunnes Niksu tuntui siltä miltä halusin.


 ... ja tältä näyttää meidän loppuravit pitkin ohjin, Niksu oikein nautti kun sai ohjat omakseen ja sai luvan mennä pitkällä kaulalla.


Ensi viikolla minun olisi tarkoitus suorittaa opettamisen näyttö työssäoppipaikalla, jännityksellä odotan mitä saan aikaiseksi, mutta onpahan sitten taas yksi näyttö vähemmän Opistolla suoritettavaksi.

Kuvista jälleen kerran kiitokset satelee minun ihanalle työkaverilleni, jonka harjoittelu minun harmikseni loppui jo nyt ja viimeiset kaksi viikkoa olen ainakin tämän hetken tietojen mukaan yksikseni.

-Emma

lauantai 4. helmikuuta 2017

Vikkeilyä

Moikka!

Harvemmin tulee nykyään enään pyydettyä ketään kuvaamaan omaa ratsastusta, toisin kuin ratsastuskoulu aikoina. Nyt perjantaina saimme työkaverini kanssa hyvän tilaisuuden, koska tallia oli tekemässä lomittaja ja tallinomistaja antoi meille vain tehtäväksi ratsastaa ja siistiä hevosia. Päätimme siis kuvata molempien ratsastusta ihan kunnon kameralla ja ajan kanssa. Ratsastin päivän aikana 4hevosta, mutta valitsin niistä kuvauksen kohteeksi vain yhden, Vikken. 


Teerisalon Victor eli Vikke on 9-vuotias suomenpienhevonen. Viken kanssa en ole montaa kertaa ehtinyt menemään, koska Vikke on todella suosittu menijä iltatunneilla ja tekee paljon töitä myös terapiahevosena. Tämä oli nyt neljäs (?) kerta kun Vikken kanssa pääsin menemään.


Sain yksi päivä kehuja tallin omistajalta minun ja Viken yhteistyöstä. Vikeltä harvemmin vaaditaan niin paljon kuin se oikeasti osaa tai Vikke ei esimerkiksi pääse menemään niin reippaasti kuin sille välillä olisi hyvä. 


Itse olen nyt ratsastaessa todennut, että mitä reippaamat 'alkulaukat' Viken kanssa ottaa, sitä paremmin se tulee avuille. Alkuun Vikke tuntui aika kovalta ja ohjan päissä ei ollut pehmeyttä. 


Työskentelin paljon ympyröillä, raippa ulkokädessä. Vikke on varsinkin alkeisratsastajien kanssa tunnetusti seinien kolistelija ja ulkokädessä kouluraipan pitäminen on auttanut tähän ongelmaan. Minulla suurimmat ongelmat on yleensä nykyään siinä etten osaa myödätä sisäohjalla, vaan jään helposti pitämään ja kääntämään liikaa ohjalla, Viken kanssa osaan jollain tavalla kitkeä tätä ongelmaa pois.



Ympyröille vastapainona asettelin myös suorilla urilla hieman ulospäin ja lopuksi sainkin Viken tuntumaan ainakin omasta mielestäni todella hyvältä.  

Pahoittelen alla olevien kuvien päättömyydestä.




Oli kiva pitkästä aikaa nähdä miltä se oma asento ja hevonen näyttää ja sitten osaa korjata itsenäisesti ratsastaessa tiettyjä asioita jatkossa. Mutta koska kaikki kuvat eivät ole yhtä näyttökelpoisia kuin nämä yllä olevat, pitää tottakai lisätä tähän loppuun muutamat järkyttävät tai ei niin onnistuneet otokset.


Keventäessä kuvat eivät melkein koskaa onnistu...


Välillä ravin tahti lähti käsistä...


...ja välillä mikään ei näyttänyt hyvältä.

Loppujen lopuksi olin todella tyytyväinen ratsastukseen ja maanantaille on ainakin suunnitelmissa ottaa samanlainen kuvauspäivä.

-Emma