sunnuntai 19. helmikuuta 2017

ATM SUOSIKIT

Moikka!

Koska en tule ikinä kykenemään joka kuukausittaisiin suosikkeihin, syynä yksin kertaisesti se, että suosikit/käyttämäni tuotteet eivät vain vaihdu niin usein. Päätin kuitenkin nyt käydä läpi hiukan viime aikaisia tuote ja musiikkilemppareita!

Aloitetaan kuitenkin niillä kauneussuosikeilla:


Victoria's Secret Scented Body Mist
Noir Tease

Tämä kyseinen tuoksu eroaa ainakin mun mielestä niistä hitti body mist:eistä jonkin verran, tuoksu on voimakkaampi ja kestää pidempään. Oikeastaan tämä on pysynyt suosikkinani jo ainakin vuoden. Suosittelen ainakin testaamaan, jos eteen sattuu.


NYX Micro Brow Pencil
Ash Brown

Käytin todella pitkään kulmiini sellaisia perus 'puisia' kulmakyniä, mutta jossain kohtaa en ollut löytävinäni enään juuri minun kulmilleni sopivaa sävyä, vaikka niitä varmasti oli. Päädyin sitten loppujenlopuksi vaihtamaan pois siitä tutusta ja turvallisesta värityskynä mallista ja löysin tämän. Itse ainakin pidän varsinkin tuotteen helppoudesta-- tätä 'kynää' ei tarvitse terottaa ja kulmaharjakin kulkeutuu samassa paketissa mukana. Tuote levittyy hyvin ja aikaan saa luonnollisen lopputuloksen, eikä hintakaan ole kuin n. 10€. +kulmageeli päälle (itsellä nyt sattuu olemaan tuo Lorea'l:in).


Schwarzkopf Color Refresher
for cool blonds

En koe olevani blondi, mutta punaisesta blondauksen jälkeen hiuksistani jäi hieman keltaiset ja tällä olen kyllä mukavasti saanut taitettua oranssihtavaa keltaisuutta pois, edes vähän, ja jos ei muuta niin ainakin tällä saa kampaamon tuoksun ja ihanan tuntuiset hiuksen! Muita tämän kaltaisia tuotteita en ollut koskaan ennen testannut ja ostin tämänkin vain testiin ja tykästyin helppouteen.
Vaahto levitetään suihkussa shampoon jälkeen ja huuhdellaan hetken kuluttua pois.


Invisi Bobble

Nyt en tiedä kuinka myöhässä näiden kanssa tulen, mutta näihin olen joka tapauksessa vasta hiljattain tutustunut ja tykästynyt. Eniten näissä viehättää se, että ponnarista tulee hiukan ilmavampi eikä ponnaria pois ottaessa tarvitse taistella kiinni jääneiden hiusten kanssa.

Sitten muihin suosittekeihin:


Kalenteri

En IKINÄ ole osannut käyttää kalenteria, mutta sellainen on ollut ihan aina pakko saada. Nyt kuitenkin minulle on alkanut kertymään sen verran muistettavia asioita ja aikatauluja, että tästä on ollut hyötyä ja paljon! Lisäksi vielä jos kalenteri näyttää noin hyvältä jo päälle päin, niin eihän sitä voi jättää käyttämättä..


Kuulokkeet

Nyt on pakko sanoa, etten tiedä mitkä kuulokkeet nämä ovat, mutta entisenä nappikuuloke- ihmisenä voin kertoa, että nämä (vaikka hinta oli n. 10€) ovat mullistaneet minun musiikin kuuntelun. Nämä pysyy korvilla, eristää ulkopuolisen melun ja toistaa jopa musiikin hyvin!


Biisilemppareita tässä lähi aikoina on ollut todella monia ja niistä sen enempää kertomatta listaan ne tähän alas ja jos joku ei ole ennestään just sulle tuttu niin suosittelen kuuntelemaan. Musiikin suhteen itse menen yleensä niiden suomalaisten kärkihittejen mukana, mutta muutamia poikkeuksiakin aina löytyy.

PistePiste - Viljaa

Sini Yasemin - Mun kaa

Ed Sheeran - Castle on the Hill

Mikael Gabriel, Isac Elliot - Liikaa sussa kii

-Emma


lauantai 11. helmikuuta 2017

Niksutin

Moikka!

Viikko sitten kirjoittelin postauksen, jossa ratsastin Vikkellä ja kerrankin jopa kuvien kera pystyin kyseisen ratsastuspostauksen toteuttamaan. Nyt kun taas yksi kiireinen työviikko on takana ajattelin väsätä toisenkin samanlaisen. Tarkoituksena oli viikon aikana kirjoittaa valmiiksi useampikin ei heppa-aiheinen postaus, mutta ne nyt vähän jäi.


Tällä kertaa otin alleni Niksun, oikealta nimeltään Strelizia Nicolai. Niksu on 15-vuotias ratsuponi ruuna, jonka kanssa olen päässyt ratsastelemaan enemmänkin. Niksu on aika vahva suustaan, mutta muuten oikeinkin toimiva ja mukava kaveri. Yleensä olen tykännyt mennä Niksulla kannuksien kanssa, koska se tulee paljon reaktiivisemmaksi ja paremmin avuille, mutta tällä kertaa jouduin jättämään kannukset pois kun pakkanen oli tuonut Niksulle vähän enemmän virtaa ja Niksu alkoi tuntua jo vähän liiankin reaktiiviselta.


Niksu aukoo todella helposti suutaan, jos ratsastaja pyrkii tuntumalle. Olen hiljalleen löytänyt vähän niitä oikeita nappuloita Niksun ratsastukseen oikein, mutta paljon on vielä hakusessa. Ratsastimme tällä kyseisellä kerralla vähän lyhyemmän ajan, joten alkuun keskityin vain hevosen suoruuteen ja hyvälle tuntumalle saamiseen.


Alkuverryttelyn jälkeen sain jonkinlaisen hyvän fiiliksen hevoseen ja tyydyin siihen, jonka jälkeen aloin tekemään erilaisia kiemuroita ja suoralla uralla lisäilin ravia ja välillä väistin hiukan takapäätä uralta pois.



Laukassa annoin aluksi mennä vähän pidempänä. Niksussa yksi parhaimmista puolista on laukan säädeltävyys, Niksun saa laukkaamaan todellatodella pientä terävää laukkaa ja sitä saa myös venytettyä todella pitkäksi. Venyttelyn jälkeen päädyin ottamaan jalustimet pois ja jatkoin laukkailua niin.



Laukan jälkeen Niksu jäi vähän pitkäksi ja ylös, mutta jatkoin ilman jalustimia ravailua. Niksulla kaikki askellajit ovat mukavan tasasia ja ainakin minun takapuoleni alle hyvin sopivia. Reidetkin pääsee vähän edes koetukselle Niksun kapeuden vuoksi, kyseessä ei meinaan ole todellakaan leveäselkäinen hevonen.

   

Pienet väistöpätkät saatiin myöskin aikaiseksi, ensin käynnissä, sitten ravissa ja jopa lopussa laukkaväistöäkin saatiin muutamia askeleita.



Niksun kanssa olen aina tykännyt mennä, joka kerta olen löytänyt jonkun uuden tavan saada paremmin kuulolle ja toimivaksi. Kyllä tätäkin tulee ikävä, kun tämä työssäoppi loppuu, nyyh.


Ennen loppuraveja työskentelin vielä hetken käynnissä niin kauan kunnes Niksu tuntui siltä miltä halusin.


 ... ja tältä näyttää meidän loppuravit pitkin ohjin, Niksu oikein nautti kun sai ohjat omakseen ja sai luvan mennä pitkällä kaulalla.


Ensi viikolla minun olisi tarkoitus suorittaa opettamisen näyttö työssäoppipaikalla, jännityksellä odotan mitä saan aikaiseksi, mutta onpahan sitten taas yksi näyttö vähemmän Opistolla suoritettavaksi.

Kuvista jälleen kerran kiitokset satelee minun ihanalle työkaverilleni, jonka harjoittelu minun harmikseni loppui jo nyt ja viimeiset kaksi viikkoa olen ainakin tämän hetken tietojen mukaan yksikseni.

-Emma

lauantai 4. helmikuuta 2017

Vikkeilyä

Moikka!

Harvemmin tulee nykyään enään pyydettyä ketään kuvaamaan omaa ratsastusta, toisin kuin ratsastuskoulu aikoina. Nyt perjantaina saimme työkaverini kanssa hyvän tilaisuuden, koska tallia oli tekemässä lomittaja ja tallinomistaja antoi meille vain tehtäväksi ratsastaa ja siistiä hevosia. Päätimme siis kuvata molempien ratsastusta ihan kunnon kameralla ja ajan kanssa. Ratsastin päivän aikana 4hevosta, mutta valitsin niistä kuvauksen kohteeksi vain yhden, Vikken. 


Teerisalon Victor eli Vikke on 9-vuotias suomenpienhevonen. Viken kanssa en ole montaa kertaa ehtinyt menemään, koska Vikke on todella suosittu menijä iltatunneilla ja tekee paljon töitä myös terapiahevosena. Tämä oli nyt neljäs (?) kerta kun Vikken kanssa pääsin menemään.


Sain yksi päivä kehuja tallin omistajalta minun ja Viken yhteistyöstä. Vikeltä harvemmin vaaditaan niin paljon kuin se oikeasti osaa tai Vikke ei esimerkiksi pääse menemään niin reippaasti kuin sille välillä olisi hyvä. 


Itse olen nyt ratsastaessa todennut, että mitä reippaamat 'alkulaukat' Viken kanssa ottaa, sitä paremmin se tulee avuille. Alkuun Vikke tuntui aika kovalta ja ohjan päissä ei ollut pehmeyttä. 


Työskentelin paljon ympyröillä, raippa ulkokädessä. Vikke on varsinkin alkeisratsastajien kanssa tunnetusti seinien kolistelija ja ulkokädessä kouluraipan pitäminen on auttanut tähän ongelmaan. Minulla suurimmat ongelmat on yleensä nykyään siinä etten osaa myödätä sisäohjalla, vaan jään helposti pitämään ja kääntämään liikaa ohjalla, Viken kanssa osaan jollain tavalla kitkeä tätä ongelmaa pois.



Ympyröille vastapainona asettelin myös suorilla urilla hieman ulospäin ja lopuksi sainkin Viken tuntumaan ainakin omasta mielestäni todella hyvältä.  

Pahoittelen alla olevien kuvien päättömyydestä.




Oli kiva pitkästä aikaa nähdä miltä se oma asento ja hevonen näyttää ja sitten osaa korjata itsenäisesti ratsastaessa tiettyjä asioita jatkossa. Mutta koska kaikki kuvat eivät ole yhtä näyttökelpoisia kuin nämä yllä olevat, pitää tottakai lisätä tähän loppuun muutamat järkyttävät tai ei niin onnistuneet otokset.


Keventäessä kuvat eivät melkein koskaa onnistu...


Välillä ravin tahti lähti käsistä...


...ja välillä mikään ei näyttänyt hyvältä.

Loppujen lopuksi olin todella tyytyväinen ratsastukseen ja maanantaille on ainakin suunnitelmissa ottaa samanlainen kuvauspäivä.

-Emma

torstai 2. helmikuuta 2017

Työpäivä kuvina

Moikka!

Työssäopin loppu alkaa häämöttää ja ajattelin väsäistä postauksen päivästäni SJ-tallilla vähän yksityiskohtaisemmin. Postaus on kuvattu 31.1. tiistaina.
Mun työpäivät alkaa yleensä 7.30-8.00. Aamu alkaa Epun ja Tellun väkirehujen antamisella, jonka jälkeen menen jakamaan heinät tarhoihin ja toiseen pihattoon, ennen kuin tarhaan hevoset.
Heti kun olen saanut jaettua heinät aloitan tarhaamaan hevosia. Loimet kaikilla ulos menevillä on yleensä valmiiksi päällä, koska talli ei ole lämmitetty. Kun tarhoihin menevät hevoset ovat ulkona, jaan sisälle jäävien hevosten heinät. Sisällä ei ole kuin muutama hevonen, joten heinien jakaminen muiden tarhaamisen jälkeen on omasta mielestäni helpompaa, koska ulos menevät jäävät muuten potkimaan oviaan tai muuttuvat levottomiksi kun jäävät ilman. Heinien jaon jälkeen aloitan siivoamaan karsinat. Karsinoiden siivoukseen menee aina työntekijöiden määrästä riippuen 45min-2,5h ja tällä kertaa kun olin yksin (niinkuin useimmiten tiistait ja torstait) minulla meni noin 2tuntia.
Aina kun olen yksin hoidan karsinoiden kuivituksen samantien siivoamisen yhteydessä, jotta säästän aikaa. Useimmiten myös lakaisen sitä mukaan mitä saan valmiiksi, mutta tällä kertaa lakaisin vasta karsinoiden siivouksen jälkeen. Aamutallista olin täysin valmis puoli yhdentoista aikaan. Kun aamutalli on tehty on aina 'aamutauon' aika, joka on tavallaan minulle vasta aamupala.

Aamutauon pitämisen jälkeen alkaa päivän vaihtelevat tehtävät. Vaihteleviin tehtäviin kuuluu yleensä ratsastusta, juoksutusta, maneesin huoltoa, erilaisia siivouksia tai esimerkiksi muiden avustamista.
Tällä kertaa tehtäväkseni sain ensimmäisenä Niksun juoksuttamisen, sillä se oli myöhemmin menossa terapiaan eikä silloin ylimääräinen energia ole hyvästä. Seuraavana kävelyttelin Tellua ympäri maneesia ja pihapiiriä, koska Tellu on tällä hetkellä sairaslomalla. Tellun jälkeen vuorossa oli vielä Vikkenkin juoksutus.
klo11-13 annetaan yleensä päiväheinät, jos aamuheiniä ei enään ole ja hevoset juotetaan ämpärein, jos vesiastiat ovat jäätyneet. Päiväheinien jälkeen on vuorossa ruokatauko, jonka jälkeen siivosin taukotilan (josta ei ole kuvaa). Taukotilassa touhuilun jälkeen oli vielä vuorossa Vapun irtojuoksuttaminen.
Kahden jälkeen tallille saapui kolme alkeistunnille tulevaa, joiden kanssa mun tehtävänä oli laittaa hevoset kuntoon ja mennä sitten vielä avustamaan tunnille tarvittaessa. Tunnin jälkeen otimme hevoset pois kunnosta ja siivoilin vielä vähän tallia iltaa varten. Päivän päätteeksi hain vielä hevoset tarhoista sisälle. Työpäivät mulla yleensä päättyy neljän ja viiden välillä, ylityötunteja tulee kerättyä, koska olen tällöinkin kyytien varassa. Normaalistihan meidän pitäisi tehdä vain 8tunnin päiviä, mutta mulle 10tunninkin päivät ovat tuttuja. Ja kaikki ylityöt ovat yleensä ns. omasta tahdosta/kyytien takia eli minua ei siis pakoteta olemaan myöhempään.

-Emma