torstai 4. helmikuuta 2016

TP#1: YHO:n +/-

Moikka!
Tänään päätin aloittaa tälläisen pieni muotoisen postaussarjan TP (= toivepostaukset). Näitä postauksia tulee aina torstaisin, yhteensä ainakin 7, jotka olen tähän asti ehtinyt suunnitella teidän toiveiden pohjalta. Aloitetaan tässä ensimmäisessä postauksessa puhumalla Ypäjän Hevosopiston plussista ja miinuksista, näitä postauksia tulee kaksi kappaletta, koska muuten yksi postaus venyisi todella pitkäksi. Tässä postauksessa käydään läpi enemmänkin opetukseen liittyviä asioita.

Kuvia näihin +/- postauksiin ei ikävä kyllä paljoa tule...

Plussat:
Mahdollisuudet: Ypäjältä saa hyvät mahdollisuudet kehitykseen, mutta kaikki on ihan vain itsestä kiinni. Ulkomaille saa varmasti luotua suhteita, jos itse on innostunut esimerkiksi lähtemään ulkomaille työssäoppimaan. 

Hevoset: Opistolla on monia erilaisia hevosia, joista varmasti jokainen löytää itselleen mieleisen. Hevoset ovat ainakin minulle olleet riittävän hyviä ja osaavia.

Oppiminen: Opistolla oppii Opiston tavoille. Lyhyessäkin ajassa täällä oppii hevosista paljon uutta. Oppiminenkin on kiinni omasta aloitteellisuudesta ja innostuneisuudesta, kouluaineista saa paljon irti, jos jaksaa kuunnella tunneilla, tutkia itse lisää ja vaan yksinkertaisesti panostaa.

Opetuksen laatu: Ainakin minä usein sain lukea/kuulla negatiivista palautetta opetuksen tasosta ennen opiskeluideni alkua. Mielestäni opetus täällä on kuitenkin hyvää ja opettajat ovat mukavia.

Vaihtelu ja erilaiset aineet: Noh.. Onhan täällä nyt täysin erilaista kuin peruskoulussa tai vaikkapa lukiossa. Ei tämä alussa oikeastaan edes tuntunut koululta, kun saa kuitenkin olla hevosten kanssa ja opiskella aineita , jotka ovat mielenkiintoisia ja tietenkin hevosiin liittyviä.


Miinukset:
Pitkät ja raskaat päivät: Pisimmillään päivät voivat olla aamu kuudesta ilta seitsemään. Tottakai meillä on taukoja ja ruokailuja välissä, mutta joskus esimerkiksi talliviikolla tauoilla on tunteja tai vaikka hevonen liikutettavana, eikä silloin tauoista jää paljoa jäljelle. Päivistä kuitenkin selviää, hevosalan ammatissa on ja tulee olemaan pitkiä päiviä!

Kulkuyhteydet: Opistolle ei pääse helpolla, ainakaan kaikkialta. Itse en ole kertaakaan vielä julkisilla kulkenut, mutta mitä nyt olen netistä tutkinut niin ei se pois lähteminen aina niin helposti onnistuisi. Toki tämäkin riippuu suhteista, aikatauluista ja päivistä milloin Ypäjältä pois haluaa, tai kun haluaa takaisin.

Tiedonkulku: Välillä opistolla tärkeätkään tiedot eivät tavoita kaikkia tarpeeksi ajoissa. Hyvänä esimerkkinä viime talliviikolta: Minua käskettiin viemään yksi hevonen kengityspajalle kengitettäväksi, kaikki meni hyvin, kunnes olin laittamassa kyseistä hevosta normaalisti kiinni puomiin... Hevonen kiskaisi itsensä irti ja lähti paniikissa pois. Kengityspajalla sanottiin, ettei sitä hevosta ole koskaan kengitetty pajalla eikä sitä varsinkaan saa sitoa kiinni. Toinen tallissa olevista tallimestareista ei tiennyt tästä, jonka vuoksi minä sitten sain väärät ohjeet. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt!

Kuva víime vuoden Avoimista ovista.
...
Ulkonäkö: Kumpparit ja ulkohousut jalkaan ja kauppaan! Itse en luokittele tätä plussiin enkä miinuksiin ja tämäkin riippuu niin paljon ihmisestä. Täällähän ei oikeastaan ole mitään väliä miltä näyttää, onko meikkiä vai ei tai onko hiukset täydelliset vai ihan miten sattuu kiinni... Itse tykkäisin aina laittautua ja pukeutua, mutta kun täällä nyt ainakaan minulla ei tulisi oikeastaan mieleenkään kulkea 'hienoimmissa' vaatteissa tai täysissä meikeissä ilman sen kummempaa syytä. Opistolla rennot ja mukavat vaatteet on kaikista parhaat, eikä ulkonäöllä todellakaan ole mitään merkitystä. 

-Emma

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus Ypäjästä, joskus mietin itsekin lähteväni sinne opiskelemaan. :) Muutenkin kivan oloinen blogi!
    http://world-with-horses.blogspot.fi/

    VastaaPoista