keskiviikko 24. helmikuuta 2016

TP#4: Vinkit soveltuvuuskokeisiin

Moikka!

Ensimmäisenä haluan sanoa, että soveltuvuuskokeethan voivat olla erilaiset joka vuosi, mutta nyt siis puhutaan 2015 pääsykokeista.
Päivä alkaa pienellä infotilaisuudella, jonka jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään ja niissä ryhmissä sitten jatkettiin soveltuvuuskokeisiin. Meidän soveltuvuuskokeet alkoivat tallitehtävillä. Tallissa meillä oli haastattelu, jonka aikana hoidettiin hevonen ja samalla kyseltiin hevostaustoihin liittyviä kysymyksiä. Tallissa me saatiin myös pieniä tehtäviä, en sitten tiedä vaikuttivatko ne jollain tavalla pisteisiin, mutta siivosimme tarhoja ja käärimme pinteleitä.
Tallikokeiden jälkeen meillä oli tauko, jonka jälkeen jatkettiin ryhmätehtävään ja toiseen haastatteluun.
Haastattelussa opinto-ohjaaja kyseli kysymyksiä sen hetkiseen elämäntilanteeseen liittyen. Ryhmätehtävässä meidän piti vain siivota tallia.

Vinkit:
  • Älä stressaa!  Ei niitä kokeita kannata sen kummemmin etukäteen miettiä. Soveltuvuuskokeissa ei ole mitään sellaista mistä hevosihminen ei selviäisi.
  • Ole oma itsesi!
  • Mieti vaatetus tarkkaan! 
Muita vinkkejä mulla ei oikein ole antaa, mutta noilla selviää varmasti!

Tb omiin pääsykokeisiini
Pääsykokeistahan siis saa 0-10p, joka lisätään sitten muihuín pisteisiin ja se kannattaa pitää mielessä, että ainakin oman käsitykseni mukaan pääsykokeet vaikuttaa todella paljon!
Itselläni oli loppujenlopuksi 44p.

-Emma

2 kommenttia:

  1. Vähänkö on kiva blogi! Mä itse oon haaveillu ypäjästä 4-vuotiaasta asti, ja oon ajatellu hakea sinne 9-luokan jälkeen, mutta mä haen myös osa:lle! Tästä postauksesta oli muuten paljon apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva tietää, että tästä postauksesta oli apua ja hyötyä!(:

      Poista