torstai 3. maaliskuuta 2016

TP#5: Päiväni kuvina x2

Moikka!
(pyytelitte videopostausta, mutta päätin toteuttaa ainakin toistaiseksi tämän vain kuvina)

Keskiviikko:

1. Aamulla heräsin joskus vähän ennen kahdeksaa ja aloitin aamun syömällä aamupalaa.
2. Ihan vaan huvin vuoksi ja urheilun kannalta päätin jopa meikata.
3/4. Pakkasin kamat kasaan ja puin ratsastusvaatteet päälle ja lähdin kävelemään kaupan kautta Opistolle.

 1. Kävelin Tiffanin kanssa asuntolalta 4-tallille.
2/3. Laitoin kengät jalkaan ja hain Patun sisälle.
4. Varustin Patun ja lähdin ratsastamaan.

 1. Tosiian pääsin ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella hevosen selkään ja pääsin menemään ensimmäistä kertaa a-hevosellani Patulla. Tunti ei mennyt kovin hyvin, mutta siitä on hyvä lähteä parantamaan!
2. Ratsastuksen jälkeen kello oli noin 11 ja menimme syömään.
3. Ruoan jälkeen makoilin hetken aikaa asuntolalla.
4.Lähdimme porukalla hoitamaan nimikoita.

3. Pääsin jopa pitkästä aikaa hoitamaan Heilaa.
4. Heila innoissaan hoitamisen jälkeen alkoi rapsuttelemaan muakin.

1/2/3/4. Yhden aikaan lähdettiin äidinkielen tunnille.


1. Keskusteltiin tunnilla eri aiheista, jotka herättää keskustelua. Meidän ryhmän keksimä aihe oli meetvursti.
2. Loppu tunnista käytiin läpi esseen kirjoittamista.
3. Tunnin jälkeen mentiin syömään.

Torstai:
Koko päivä yhdessä kuvassa.
1. Aamun ensimmäisellä tunnilla mentiin siivoamaan Haimi-hallia.
2. Puoli 11 mentiin ratsastamaan meidän toisilla 'a-hevosilla'. Minulla Patun lisäksi hevosena on Litti, ex-ravuri, joka ei osaa oikeastaan edes laukata. Tunti meni muuten hyvin, vaikkei laukkaamisesta mitään tullutkaan.
3. Yhdeltä alkava tunti oltiin 'peruttu', joten lähdettiin Emman ja Janitan kanssa salille.
4. Ennen klo kolmen englannin tuntia käytiin Emman kanssa hoitamassa Heila ja sen jälkeen kierreltiin talleissa rapsuttelemassa kissaa (ja hevosiakin).

Muuta ei sitten pariin viimeiseen päivään ole mahtunut... Tästä postauksesta tuli ehkä vähän tylsä, mutta toivottavasti tykkäsitte!
-Emma

4 kommenttia: